Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta osa 2

01.08.2014

Monet uskovat eivät pääse uskonelämässään eteenpäin koska he eivät noudata elämässään Room 12:2:n neuvoa ja opetusta. Raamattu opettaa, että Herran Jeesuksen opetuslapsen tulisi tutkia Jumalan sanasta (Raamattu) sitä mikä on Jumalan tahto, hyvää, otollista ja täydellistä.

Raamattu sanoo, että jos uskova ei tutki Jumalan tahtoa (Raamatusta), niin hänen mielensä ei uudistu eikä hän voi muuttua, vaan hän mukautuu maailmanajan mukaan tarkoittaen mukautumista lihalliseen ja sielulliseen elämään, joka tarkoittaa synnin himojen ja halujen mukaan elämistä.

Jos uskova kuuntelee saarnoja seurakunnan keskellä, jotka voivat olla ihan hyviäkin (uskovien keskuudessa on paljon hyvää opetusta), niin se ei kuitenkaan riitä pelkästään uskon kasvun rakennusaineeksi, sillä kaikki mitä meille opetetaan täytyy tutkia ja koetella Raamatun sanan avulla, että onko se Jumalasta vai ei. Jos luet Raamattua niin sekään ei vielä riitä, koska siinä on vasta toinen puoli uskon kasvun mielen uudistumisessa, sillä Raamattu opettaa sinua ei pelkästään lukemaan, vaan myös tutkimaan sen mitä sinä luet Raamatusta. Tutkiminen tarkoittaa rukouksen kera lukemista, jossa käytät aikaasi Raamatun lukemiseen ja käyt Raamatusta läpi asiakokonaisuuksia ettet perusta uskoasi yhden jakeen varaan. Tutkimiseen kuuluu myös vuoropuhelu ja keskustelu Jumalan kanssa. Sinä saat kysyä Herralta Jeesukselta, että mitä tämä jae tai jaekokonaisuus tarkoittaa ja Hän vastaa sinulle ajallaan.

Silloin kun luet ja tutkit Raamatun sanaa, niin silloin sinulla on kolikon molemmat puolet käytössä, niin se johtaa sinut uskon kasvuun, jossa sinun mielesi uudistuu oppien ymmärtämään Jumalan sanan opetuksia. Raamatun sanasta (Room 12:2) voimme nähdä selkeästi, että uskovan muuttuminen sekä mielen uudistus ei tapahdu ilman henkilökohtaista Raamatun tutkimista. Silloin kun tutkit Jumalan sanaa, niin Jumala sana alkaa uskossa sulautumaan sinun sydämeesi ja muuttaa ja uudistaa sinun mielesi, niin että kykenet käytännössä Pyhässä Hengessä ojentautumaan Jumalan sanan opetuksen mukaisesti.

Asiaa valaiseva esimerkki auttaa meitä ymmärtämään miksi tarvitsemme Raamatun tutkimista ja miksi pelkkä opetusten kuunteleminen tai Raamatun lukeminen ilman tutkimista ei riitä muuttumiseen ja mielen uudistumiseen.

Kun ravintovalmentaja pitää luennon terveellisistä ruuista ja ravintoaineista, niin jos pelkästään kuuntelet luennon tai luet ravintovalmentajan ohjeet ja neuvot, niin se ei auta sinua saavuttamaan terveyttä terveellisten ruokien ja ravintoaineiden kautta. Sinun tulee syödä terveellisiä ruokia ja ravintoaineita, jolloin hyödyt niistä, koska kun pureskelet ja nielet terveysruokaa, niin se ohjautuu elimistöösi sulautuen ja vaikuttaen hyviä terveysvaikutuksia elimistössäsi.

Samalla tavalla toimii Raamatun tutkiminen, sillä se toimii samalla tavalla kuin terveellisen ruuan syöminen. Kun tutkit Raamattua, niin Jumalan sana alkaa uskossa sulautumaan sydämeesi ja sitä kautta kun olet itse henkilökohtaisesti tutkinut ja kunnolla pureskellut ja nauttinut terveellisen Jumalan sanan aterian, niin se muuttaa ja uudistaa sinun mielesi.

Tämän tähden Raamattu painottaa Jumalan sanan tutkimisen tärkeyttä, sillä jos et tutki, vaan kuuntelet sanaa tai luet sitä kuin sanomalehteä, niin se ei johda sinua muuttumaan eikä mielesi pääse uudistumaan.

Uskovan ihmisen elämässä mielenmuutosta ei siis voi tapahtua ilman henkilökohtaista Raamatun sanan tutkimista. Henkilökohtaisen Raamatun sanan tutkimisen puuttumisen tähden monet uskovat eivät pääse kasvamaan uskossa eteenpäin. Aloita Raamatun tutkiminen sekä ole siinä rukouksessa ja Herra Jeesus Pyhässä Hengessä opettaa sinua tutkimaan Raamattua sekä uudistaa mielesi. Kun näin teet, niin Herra Jeesus opettaa sinua kasvamaan uskossa Jumalan sanan totuuden mukaisesti sekä Pyhän Hengen vaikuttaman rakkauden kautta.

Eräs iso ongelma uskovien keskuudessa on hengellisten kirjojen lukeminen, joka liian usein tapahtuu siten, että uskova lukiessaan uskoo lähes kaiken mitä hän kirjasta lukee. Hän ei tutki ja koettele kirjan sanomaa Raamatun avulla. On paljon hyviä hengellisiä, mutta enemmän on hengellisiä kirjoja, joissa on epätervettä ja epäraamatullista opetusta. Jos emme tutki ja koettele hengellisen kirjan sanomaa Raamatun avulla, niin silloin imemme itseemme kaiken sen epäterveen opetuksen, jota kirjoissa voi olla. Tätä tapahtuu liian usein uskovien keskuudessa.

En tietenkään vastusta hengellisten kirjojen lukemista, sillä on olemassa hyviä hengellisiä kirjoja, mutta kaikkien kirjojen sanoma ja opetus tulee koetella Raamatun sanan avulla. Suosittelen kuitenkin sellaista ohjetta ja neuvoa, että uskovien tulisi lukea paljon enemmän Raamattua kuin hengellisiä kirjoja. Raamattu on ainoa erehtymätön Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle ja siksi uskovien tulisi lukea sitä paljon enemmän kuin muita kirjoja.

Saulus-Lähetys / P.P

17.12.2014Materialismin itsepetos
08.12.2014Video mainos - Vastaako todistusaineisto luomista?
08.12.2014Vastaako todistusaineisto luomista?
07.12.2014Moderni geenitiede vahvistaa simpanssi ei ole sukulaisemme
03.12.2014Suomi - sekulaarin humanismin sokaisema
25.11.2014Raamattu ja evankeliumin julistaminen osa 4
19.11.2014Aatami, Eeva ja Nooa vs. moderni geenitiede
18.11.2014TULOSSA - Aatami ja Eeva sopivat todistusaineistoon
14.11.2014Kansalaisaloite: Terveydenhuollon henkilökunnalle
10.11.2014Herra Jeesus auttaa - lohduttava opetusvideo
04.11.2014Saulus-Lähetys etsii asianhoitajaa
01.11.2014Tiede on todiste Luoja Jumalasta!
30.10.2014Maidon sietokyky syntyi 'geenivirheestä'
28.10.2014Saulus-Lähetyksen logo
21.10.2014Raamattu ja evankeliumin julistaminen osa 3
20.10.20141.Mooseksen kirjassa on perusta
29.09.2014Viron avustustyö - Video
28.09.2014Evoluutioteoria on todistusaineistosta tehty looginen virhepäätelmä
22.09.2014Raamattu ja evankeliumin julistaminen osa 2
17.09.2014Raamattu ja evankeliumin julistaminen osa 1
08.09.2014Luonnontieteiden synty
06.09.2014Evoluutioaate ilman todisteita
23.08.2014Vapaa tahto
20.08.2014Abortti on murha
18.08.2014Mutta tietäen ei he tahdo tietää - että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
06.08.2014Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta osa 3
01.08.2014Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta osa 2
25.07.2014Tähtien valo puoltaa 6000 vuotta vanhaa maailmaa
23.07.2014Muuttukaa mielenne uudistuksen kautta osa 1
30.06.2014Rakkauden kaksoiskäskystä osa 4
24.06.2014Tiede tuhansia vuosia Jumalan sanaa perässä
22.06.2014Rakkauden kaksoiskäskystä osa 3
12.06.2014Rakkauden kaksoiskäskystä osa 2
11.06.2014Jeesus todistaa - Minä ja Isä olemme yksi Herra Jumala
10.06.2014Evoluutio auto-ostoksilla
09.06.2014Rakkauden kaksoiskäskystä osa 1
03.06.2014Jumalan tahdon mukaisesta uskosta osa 5
02.06.2014Kristologia
30.05.2014Timantit todistavat maailma on vain tuhansia vuosia
24.05.2014Jumalan tahdon mukaisesta uskosta osa 4
23.05.2014Jumalan tahdon mukaisesta uskosta osa 3
22.05.2014Ihminen rappeutuu - ei kehity
20.05.2014Jumalan tahdon mukaisesta uskosta osa 2
18.05.2014Jumalan tahdon mukaisesta uskosta osa 1
12.05.2014Israel ja Palestiina kysymys
10.05.2014Tiedon tieteelliset lait todistavat sielusta
08.05.2014Tee hyvää älä tee pahaa osa 3
08.05.2014Onko naturalismi hyvä selitys elämälle
06.05.2014Tee hyvää älä tee pahaa osa 2
05.05.2014Tee hyvää älä tee pahaa osa 1
04.05.2014Tieteellinen maailmankuva puntarissa
03.05.2014Maailmankuvat perustuvat uskomusjärjestelmiin
02.05.2014Luonnonvalinta ja mutaatiot eivät mahdollista evoluutioteorian hypoteettista evoluutiota
01.05.2014Evoluutioteoria kumoutuisi Darwinin mukaan
29.04.2014Metatieto todistaa Luojasta
28.04.2014Ajatuksia Jumalan armosta ja rakkaudesta
22.04.2014Usko-Evoluutio-Tiede-Ateismi osa3: Pekka Reinikainen, Katsottavissa!
14.04.2014Usko-Evoluutio-Tiede-Ateismi Osa2: Matti Leisola, Katsottavissa
11.04.2014Kokeellinen tiede tukee Raamatun ilmoitusta elämästä
11.04.2014Jumalan voima
10.04.2014Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
10.04.2014Noah Movie - Suomeksi tekstitetty
08.04.2014Tieto tulee kaikkitietävältä Jumalalta
08.04.2014Alkuräjähdys on mahdoton
07.04.2014Rukouksesta osa 6
04.04.2014Elämän edellytys
04.04.2014Kristillisyysfobia
03.04.2014Rukouksesta osa 5
03.04.2014Vedenpaisumus ja Kiinan kieli
03.04.2014Vedenpaisumus ja vesivarat
26.03.2014Turvaa aina Herraan Jeesukseen
14.03.2014Hyvää lukemista
14.03.2014Rukouksesta osa 4
12.03.2014Rukouksesta osa 3
10.03.2014Rukouksesta osa 2
06.03.2014Rukouksesta osa 1
02.03.2014Jeesuksen mukaan ihminen luotiin maailman alussa
28.02.2014Aabrahamin jälkeläiset
26.02.2014Radiohiiliajoitus tukee Raamatullista maailman ikää
25.02.2014Elämänkatsomustieto ja uskomukset
18.02.2014Epikurolaisuus elää ja voi hyvin tiedemaailmassa
13.02.2014Kaappaus tieteessä
11.02.2014Maailmankatsomuksen vaikutus tasa-arvoiseen avioliittolakiin
09.02.2014Evoluution akilleen kantapää videotraileri
08.02.2014Oletko hyvä ihminen?
03.02.2014Jumala on heikoissa väkevä
13.01.2014Sinulla on mahdollisuus voittaa
01.01.2014Luominen/Evoluutio Osa 11 Sokeat luolakalat
22.12.2013Viron avustukset perille
19.12.2013Tuhlaajapoika
29.11.2013Luominen/Evoluutio Osa 10 Lajien monimuotoisuus
26.11.2013Arkeologia ja Raamatun sanan todistus
14.11.2013Luominen/Evoluutio Osa 9 Darwininsirkut
12.11.2013Luominen/Evoluutio Osa 8 Pystyvätkö mutaatiot luomaan uutta tietoa?
10.11.2013Luominen/Evoluutio Osa 7 Rappeutuminen
09.11.2013Poliisi selvittää Pirkko Jalovaaran rahan keräyksen
08.11.2013Luominen/Evoluutio Osa 6 Sopeutuminen
06.11.2013Rakastatko sinä Jumalaa?
28.10.2013Uskon ja uskonnon eroavaisuudet
17.10.2013Rikkinäisyydestä uskon kasvuun

Näytä lisää »