On mahdollista voittaa syntejä, mutta ei tulla synnittömäksi tässä maailmanajassa

Share |
29.03.2019

Seurakunnan opetukseen pitäisi kuulua opetus, joka opettaa, että meidän uskovien tulee karttaa syntiä sekä pyrkiä voittamaan synnin kiusaukset ja tehdä parannus synneistä, jos joku on langennut tekemään tai elämään synnissä. On ihan oikein pyrkiä pysymään erossa synnistä, mutta harha astuu mukaan siinä vaiheessa, kun joku opettaa että synnittömyyden tila on mahdollista saavuttaa tai että uskova on synnitön. Voimme elää vapaana synnistä aina sen mukaan mihin asti Jumala on meitä kasvattanut ja mihin saakka olemme suostuneet uskossa kasvamaan, mutta täysin synnittömiä meistä ei tule koskaan tässä maailmanajassa.

Ymmärrän monen halua puhtaaseen uskon elämään Herrassa Jeesuksessa, mutta olkoon meidän halumme ja uskomme Raamatun sanan opetuksen mukaista, koska muuten eksymme ja harhaudumme.

On ihan oikein opettaa ja kannustaa uskovia hylkäämään syntejä sekä oppia voittamaan synnin kiusauksia. Harhaksi opetus muuttuu siinä vaiheessa kun opetetaan, että voi saavuttaa synnittömän tilan tai tulla synnittömäksi ja olla synnitön. Raamattu opettaa, että uskon elämä on kasvua kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä ettemme voi tulla täydellisiksi, niin kauan kun elämme täällä maan päällä tässä maailmanajassa. Siksi Paavali opetti ettei hän ole tullut täydelliseksi, vaan hän rientää sitä kohti, eli kasvaa sitä kohti.

Synnittömyysopin opetus ei ole Raamatun sanan mukaista opetusta. Se avaa ovia vihollishengen toiminnalle oman kunnian ja ylpeyden kautta, sillä Raamatun kokonaisopetuksen valossa uskovalla ei ole mahdollisuutta elää tässä maailmassa lankeamatta syntiin tai elää täysin synnittömänä. Äärikarismaattisessa liikkeessä (monet, ei kaikki) monet ovat harhautuneet pois Raamatun totuudesta, jonka tähden siellä vaikuttavat vihollishenget, jotka tekevät erilaisia manifestaatiota mm. sairaita paranee ja voimallisia tekoja tapahtuu, mutta tekijänä on vihollisen riivaajahenget.

Silloin kun uskotellaan, että uskova voi olla synnitön, niin on kyse ylpeydestä ja Raamatun mukaan siitä, että ihminen elää valheessa, eikä hänessä ole Jumalan sanaa ja totuutta. Väärän opetuksen, että uskova ihminen voi olla synnitön on valhehenkien vaikuttama valhe, sillä Raamatun opetuksen mukaan tällaisella ihmisellä ei ole Jumalan sanaa, sillä hän elää valheessa.

Vihollisella on monia eksytyspaketteja. Täysin Raamatun vastaisia opetuksia ja sellaisia eksytyksiä, missä voidaan puhua ihan oikeista asioista, mutta voiman lähde tulee muualta käyttäen tiettyjä vääriä ja vahingollisia opetuksia sekä ihmisten ylpeyttä, joiden kautta vihollishenget saavat polttoainetta valhevoiman kautta tehdyille teoille. Synnittömyysoppi on sellainen polttoaine, joka avaa oven vihollishengille.

Monet uskovat eivät ole kuitenkaan ymmärtäneet uskon lahjaa ja Herran Jeesuksen opetuslapseutta. Moni ei ymmärrä olevansa Jumalan armosta vanhurskautettu, jolla on Pyhän Hengen voiman kautta mahdollisuus vapautua synneistä. Synneistä vapautuminen perustuu Herran Jeesukseen vereen ja sovitustyöhön, joka avaa meille mahdollisuuden Pyhässä Hengessä elämiseen ja Jumalan voiman avulla synnin voittamiseen.

Monet uskovat katsovat liiaksi itseensä ja omaan lihaansa, jonka seurauksena he kantavat syyllisyyttä ja häpeää sydämessään. Heidän katseensa on omassa lihassa, siksi he eivät kykene uskossa ojentautumaan Pyhän Hengen voimassa voittoisaan elämään, jossa synnit murtuvat sydämestä ja synnin kiusaukset kyetään voittamaan.

Jotkut uskovat hellivät omia syntejään sydämessään, siksi he eivät voi kokea Pyhän Hengen voiman kautta syntien kukistumista. Kun ymmärrät, että sinun tulee tehdä parannus synneistä ja että sinulla on mahdollisuus voittaa synti Pyhän Hengen voiman kautta, niin opit Jumalan armosta ja voimasta voittamaan syntejä.

Jumala on luvannut vapauttaa meitä synneistä ja sen Hän totisesti tekee kun uskossa kasvaen Jumalaa rakastaen ja totuutta noudattaen haluamme kasvaa Jumalan tuntemisessa ja Jumalan tahdon tekemisessä.

Voit voittaa syntejä, esimerkiksi juoppouden synnin siten ettet koskaan enää lankea juomaan (humaltumaan) alkoholia. Et ole kuitenkaan tullut täydelliseksi, sillä on muita alueita, joissa voit langeta. Muista myös se etteivät juomarit voi periä Jumalan valtakuntaa. Et voi leikkiä synnin kanssa, sillä synnillä on tuhovoima, joka johdattaa ihmisen iankaikkiseen kadotukseen ellei hän tee parannusta synnin harjoittamisesta.

Terve ja Raamatullinen opetus opettaa, että meidän tulee karttaa ja vältellä syntejä sekä olla valmiita kuolemaan (lihan kuolema) pois synneistä Pyhän Hengen voimavaikutuksen kautta. Se tulee kuitenkin muistaa ettei meistä tule synnittömiä tässä ajassa. Emme saa kuitenkaan tukea syntiä millään tavoin, vaan meidän tulee joka päivä kasvaa uskossa ja Pyhän Hengen voiman avulla torjua ja voittaa synnin kiusauksia aina sen mukaan mihin saakka olemme uskossa kasvaneet.

Uskon sen että joku voi ihan vilpittömästi hairahtua uskomaan sen, että uskova voi saavuttaa tilan, jossa hän ei enää tee syntiä. Mutta tämän jälkeen Jumala itse aktiivisesti haluaa ohjata tällaisen uskovan pois hairahduksen tieltä. Jos ja kun hän ei halua tehdä parannusta ja uskoo synnittömyysoppiin, niin silloin tilanne muuttuu erittäin vakavaksi.

Hän tulee syyllistymään kahdenlaisen synnin tekemiseen. Ensimmäinen synti on uskoa, että uskovalle on mahdollista saavuttaa synnittömyyden tila. Hän voi kuitenkin uskoa, ettei hän ole vielä sitä itse saavuttanut, mutta että se on mahdollista. Synti on siinä koska se on valhe, sillä uskova ei voi saavuttaa tässä ajassa synnittömyyden tilaa. Se on myös ylpeyttä, että luulee synnittömyyden olevan mahdollista tässä maailmanajassa.

Toinen synti tulee siinä vaiheessa mukaan kuvaan, kun hän luulee olevansa synnitön, eli saavuttaneensa synnittömän tilan. Tässä vaiheessa hän tallaa ja polkee jatkuvasti Herran Jeesuksen sovitusverta, koska hän ei tuo Jeesuksen luokse ylpeyden syntiään ja muita syntejään. Hän elää täydessä valheessa, eikä Jumalan sanan totuus ole hänessä, joka tarkoittaa sitä, että hän on Jumalan tuomion alla. Ellei hän tee parannusta synnittömyysopistaan, niin hän on ajautunut pois armosta ja pelastuksesta.

Jotkut voivat hairahtua tähän harhaoppiin vilpittömästi, koska heillä voi olla ihan oikea halu elää Jumalan sanan totuuden mukaan, eivätkä he haluaisi elää synnin petoksen vallan alla. Emme saa missään tilanteessa suosia syntiä, vaan siitä tulee tehdä aina parannus. Raamatun sanan kokonaisopetuksen valossa sekä Herran Jeesuksen sovitustyötä ymmärtämällä kykenemme ymmärtämään ettei Raamattu ole ristiriidassa itsensä kanssa ja se kehottaa meitä kasvamaan sekä hylkäämään syntejä, mutta tuo myös samalla esille ettei kenestäkään uskovasta voi tulla täydellistä tässä maailmanajassa, siksi Raamattu opettaa uskossa kasvamisesta. Silloin kun oikealla tavalla ymmärtää, etten voi tulla synnittömäksi ja täydelliseksi tässä ajassa, niin se vaikuttaa meissä halua kasvaa uskossa joka päivä sekä tehdä parannusta silloin kun siihen on aihetta.

Synnittömyysopin vallassa oleva ihminen tarvitsee apua, emmekä me (minä mukaan lukien) aina onnistu siinä parhaalla mahdollisella tavalla kun pyrimme heitä auttamaan. Ylpeää ihmistä on vaikea auttaa, koska hän on koko ajan sinun yläpuolellasi halveksuen sinua. Onneksi Jumalalla on keinonsa sekä hän voi auttaa meitä auttamaan niitä, jotka ovat kiinni synnittömyysopissa. Ihmisten arkielämän keskellä on kaikkein parhaimmat mahdollisuudet rakkaudella ja totuudella olla auttamassa heitä.

Synnittömyysopin vallassa oleva ei ole enää armontilassa, vaan vaatimusten vanki ja uhri. Hän sanoo olevansa vapaa suullaan, mutta sydämessään hän elää jatkuvan täydellisyyden paineen vaatimusten alla. Jumalan rakkaus ja totuus murtaa ylpeän ja kovan sydämen. Jeesus näytti meille esimerkkiä ristillä kuolleessaan, kun Hän viattomana kärsi puolestamme ja vuodatti verensä syntien anteeksisaamiseksi. Rakkaus totuudessa voi murtaa kovankin sydämen sekä vapauttaa taakoittuneen ihmisen. Toivon mukaan olen onnistunut edes vähäsen tuomaan esille sitä millä tavalla voisimme olla auttamassa eksymyksen tilassa olevaa uskovaa pois synnittömyysopin kavalista juonista. Jumalan sen työn tekee, mutta voi käyttää siinä työssä myös Herran Jeesuksen opetuslapsia.

Saulus-Lähetys /pp

29.03.2019On mahdollista voittaa syntejä, mutta ei tulla synnittömäksi tässä maailmanajassa
16.03.2019Maria Jumalan äiti?
22.02.2019Kristuksen tulee kasvaa
29.01.2019Jumala alusta alkaen valitsi uskonkuuliaisuuteen
30.12.2018Nykytiede vahvistaa Sodoman tuhon
03.12.2018Jeesus täytti lain meidän puolestamme
13.11.2018Lain muutos ja Kristuksen laki
30.10.2018Synnit naulittu ristinpuuhun
25.10.2018Parannuksia sivuillamme
19.10.2018Teistinen evoluutio on harhaoppien "äiti"

Siirry arkistoon »