Jeesus täytti lain meidän puolestamme

Share |
03.12.2018

Olen huomannut kuinka ihan lähivuosina on ilmaantunut yhä enemmän sellaisia ihmisiä, jotka vaativat koko vanhan testamentin opetuksen noudattamista, niin että kaikki VT:n käskyt olisivat sellaisenaan voimassa myös Uudessa Liitossa. Vaatimus VT:n kaikkien käskyjen noudattamiseen ei ole Uuden Liiton järjestyksen mukaista opetusta, vaan eksytys, jossa ihmisiä eksytetään palamaan takaisin liitto järjestykseen, joka kumoutui Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön kautta. Tuon kirjoituksessani esille erään yksityiskohdan, jonka kautta näemme sen, että Herra Jeesus täytti lain meidän puolestamme, koska me emme kykene, emmekä voi täyttää Jumalan lakia. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan kautta rukouksen kera.

Ihminen, joka uskoo, että kaikki VT:n käskyt ovat sellaisenaan voimassa myös UL:ssa voi uskoa (jotkut uskovat) väärin sillä tavalla, että hän uskoo, ettei Jeesus ole täyttänyt lakia meidän puolestamme siten ettei meidän tarvitsisi noudattaa kaikkia VT:n käskyjä. 

Raamatussa ei ole sellaista sanamuotoa sanasta sanaan, kuin että Jeesus täytti lain meidän puolestamme, mutta tämä ajatus ja opetus löytyy kuitenkin eri tavalla sanottuna Jumalan sanasta.

Room 10:4 Sillä Kristus on lain loppu (telos), vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Kreikankielen sana telos tarkoittaa loppu, täyttymys, päämäärä. Uskon ja ymmärrän sen, että Pyhä Henki on valinnut Room 10:4 kohtaan sanan telos sen takia, koska Herra Jeesus lopetti vanhan liiton lakijärjestyksen, Herra Jeesus täytti lain ja Herra Jeesus on Uuden Liiton lain (Kristuksen laki) opetuksen päämäärä.

Room 10:4 Raamatun kohdan kautta näemme sen selkeästi, että Herra Jeesus täytti lain meidän puolestamme, että me voisimme pelastua ja uskoa Jeesuksen Uuden Liiton järjestyksen opetuksen mukaisesti. Herran Jeesuksen lain täyttäminen meidän puolestamme ei jätä meitä laittomuuteen (syntiin ja vääryyteen), vaan johdattaa meitä elämään uskonkuuliaisuudessa Uuden Liiton järjestyksen mukaisesti.

Luuk 22:
19 Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

Hebr 9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

Hebr 7:
11 ¶ Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.

Hebr 10:
7 ¶ Silloin minä sanoin: ‘Katso, minä tulen-kirjakääröön on minusta kirjoitettu-tekemään sinun tahtosi, Jumala’."
8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt," vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

Herran Jeesuksen syntiuhri, Hänen veressään päätti VL:n järjestyksen ja aloitti Uuden Liiton uskonjärjestyksen. Herran Jeesuksen sovitustyön kautta muuttui pappeus, joka tarkoittaa sitä, että VT:n leeviläinen pappeus Aaronin järjestyksen mukaan kumoutui ja tilalle tuli Melkisedekin järjestys, jonka Ylimmäisenä Pappina Uudessa Liitossa on Herra Jeesus. Raamattu sanoo (Hebr 10) kuinka Jeesus poisti ensimmäisen ja pystytti toisen, tarkoittaen sillä sitä, että vanha liitto kumoutui, jonka tilalle tuli Uuden Liiton uskon järjestys.

1 Kor 2:
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

Ihminen, joka ei ole pelastunut ja uudestisyntynyt Jumalan armosta ei voi ymmärtää Jumalan sanan totuutta, koska Jumalan sanan totuus on syntynyt Jumalan Hengen kautta ja sen avautumiseen tarvitaan osallisuus Pyhästä Hengestä. Jumalan armosta pelastettu uskova ihminen on saanut Pyhän Hengen asumaan sisimpäänsä, jonka tähden hän kykenee ymmärtämään oikealla tavalla Jumalan sanan totuutta.

Jos ihminen on uskossa Herraan Jeesukseen, mutta antaa väärän opetuksen asettua asumaan sydämeen, niin silloin väärän opetuksen sokeuttamana hän ei kykene näkemään totuutta. Silloin on jotakin pahasti vialla, jos uskova ihminen uskoo sen, että VT:n kaikki käskyt sellaisenaan olisivat voimassa UL:n järjestyksessä. Syitä tällaiseen vääristymään voi olla se ettei ihminen ole koskaan kokenut aitoa uudestisyntymistä, vaan hän luulottelee olevansa uskossa tai sitten ihminen on tullut uskoon, mutta hänet on eksytetty uskomaan, että kaikki VT:n käskyt sellaisenaan ovat voimassa myös UL:ssa.

Jumalan sanan totuus ja Uuden Liiton järjestyksen mukainen usko on löydettävissä, jos suostuu luopumaan ylpeydestään ja halustaan olla oikeassa jne. Kukaan uskova ihminen ei tule täydelliseksi tässä ajassa, mutta Jumalan armosta hän kykenee kasvamaan uskossa ja oppimaan tuntemaan Jumalaa ja Jumalan sanan totuutta yhä enemmän.

Saulus-Lähetys / pp

03.12.2018Jeesus täytti lain meidän puolestamme
13.11.2018Lain muutos ja Kristuksen laki
30.10.2018Synnit naulittu ristinpuuhun
25.10.2018Parannuksia sivuillamme
19.10.2018Teistinen evoluutio on harhaoppien "äiti"
11.10.2018Jumalan hyvästä huolenpidosta
28.08.2018Herran Jeesuksen ristin voima
06.06.2018Liiton veri syntien anteeksiantamiseksi
11.05.2018Olkaa turvallisella mielellä, Minä olen; älkää peljätkö
22.03.2018Koetteleminen ja pyhityselämä

Siirry arkistoon »