Evoluutioteoria on absoluuttisen ehdottomasti väärä

Evoluutiolla on kaksi ylivoimaista vihollista - aika, sekä mutaatio/valinta -prosessi! Kun evoluutiouskovaisilta kysyy tieteellisiä (kokeellisia) todisteita ja mekanismia ainoalle evoluution kannalta välttämättömälle asialle – uuden geneettisen informaation synnylle, niin usein saa vastauksia, ettei sellaisia todisteita voi havaita näin lyhyessä ajassa. He sanovat, että jos katselisimme todistusaineistoa miljoonia vuosia, niin voisimme havaita uuden informaation synnyn, mutaatio ja valinta -mekanismin kautta. Lyhyesti sanottuna, evoluution todisteet on kätketty aikaan ja ilman aikakonetta, niitä on mahdoton havaita.

Nyt modernin geenitieteen aikakautena, tämä evoluutiouskovaisten näkemys ajasta evoluution ”luovana voimana” osoittautuu kuitenkin täysin vääräksi. Sillä aika ei ole evoluution ystävä, vaan vihollinen! Vielä suurempana yllätyksenä joillekin evoluutiouskoville voi tulla se, että evoluution mekanismina pidetty mutaatio/valinta -prosessi, on syy eliöiden kuolemaan, ei niiden kehitykselle. Seuraavassa perusteita esitetyille väitteille.

Yhdysvaltalainen geneetikko ja Nobelin lääketieteen palkinnonvoittaja Hermann Joseph Muller kirjoitti näin:

• ”Jos vahingollisten mutaatioiden taso saavuttaa yhden vahingollisen mutaation ihmistä kohden sukupolvessa, olisi pitkän aikavälin rappeutuminen varmaa.” (Muller, 1950)

Muller uskoi, että jos yksi vahingollinen mutaatio yksilöä kohden sukupolvessa kertyy ihmissukuun, niin pitkässä ajassa rappeutuminen olisi varmaa. Huomioitavaa on se, että Mullerin aikaan uskottiin vielä roska-DNA:han, jossa oletettiin suurimman osan vahingollisista mutaatioista sijaitsevan. Nyt kun ihmisen perimä on saatu avattua ja katsottua mitä siellä todellisuudessa on, niin on selvinnyt ettei siellä ole roskaa, vaan koko genomi (perimä) on täynnä toiminnallisuutta. Genomi ei ole ainoastaan toiminnallista vaan monitoiminnallista. Tämä tarkoittaa, että genomin toiminnallisuus ylittää jopa 100% (Kapranov 2007).

Nyt modernin geenitieteen aikakautena populaatiogeneetikot ovat myös saaneet selville todellisen mutaationopeuden, nopeuden korkeus saisi Mullerin kääntymään haudassaan. Sillä Muller pelkäsi jo yhdenkin vahingollisen mutaation kertymisen sukupolvessa yksilöön, aiheuttavan pitkässä juoksussa varman rappeutumisen, niin nyt on havaittu, että näitä mutaatioita kertyy jopa 75-175 yksilöä kohden sukupolvessa.

Geneetikko John Sanford kirjoittaa kirjassaan Eliömaailma rappeutuu sivulla 35 näin:

• ”Yksi hämmästyttävimmistä genetiikan viimeaikaisista havainnoista on, että ihmisen mutaationopeus (pelkästään sukusoluissamme) on luokkaa 75-175 nukleotidikorvautumista (kirjoitusvirhettä) yksilöä kohden sukupolvessa.” (Nachman ja Crowell, 2000; Kondrashov, 2002; Xue ym., 2009; Lynch, 2010; Campbell ja Eichler, 2013).

Kun otamme sitten huomioon sen, että koko perimä on toiminnallista, niin tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa näistä 75-175 mutaatiosta jokaisessa yksilössä on todella vahingollisia. Näin siksi, että suurin osa mutaatioista ovat haitallisia suhteessa positiivisiin (miljoonan suhde yhteen). Tämä tietää absoluuttista tyrmäystä evoluutioteorialle, koska todistusaineiston valossa perimä ruostuu puhki, eikä kehity, niin kuin evoluutiotarinoissa uskotellaan.

Lisäksi Mullerin säppipyörä pitää huolen siitä, ettei luonnonvalinta pysty karsimaan vahingollisia mutaatioita. Mullerin säppipyörä tarkoittaa sitä, ettei hyviä ja huonoja mutaatioita voida erottaa toisistaan, koska valinta kohdistuu aina koko yksilöön. Kun luontoäiti hylkää tai hyväksyy populaation yksilön, sen on hyväksyttävä tai hylättävä kuusi miljardia nukleotidia kokonaisuudessaan, valinta ei koskaan näe yksittäisiä nukleotideja. Näin luonnonvalinta ei pääse koskaan eroon näistä kertyvistä mutaatioista.

Sanford jatkaa kirjansa sivuilla 105-106 näin:

• ”Rekombinaatio vaikuttaa toimivan ensisijaisesti paremminkin geenien kuin nukleotidien kesken. Niinpä ainoassakaan yksittäisessä geenisekvenssissä ei käytännössä tapahdu rekombinaatiota. Jokainen DNA-ryhmittymä, jossa ei tapahdu rekombinaatiota, voi joutua Mullerin säppipyörään. Tämä tarkoittaa, ettei hyviä ja huonoja mutaatioita voida erotella. Koska tiedämme, että vahingollisten mutaatioiden lukumäärä hyödyllisiin verrattuna on murskaava, voimme olla varmoja siitä, että jokainen tällainen osa DNA:ta rappeutuu. Huonojen mutaatioiden laumat tallaavat aina harvat hyvät jalkoihinsa. Sillä aikaa kun odotetaan harvinaista hyödyllistä mutaatiota, vahingollisia kertyy kaikkialle. Ja vaikka onnistuisimmekin kerryttämään satakin ”hyvää” mutaatiota, niin seuraavaa odotellessamme alkaisimme nähdä miten hyvät mutaatiomme alkavatkin mutatoitua takaisin huonoiksi. Aika on tässä tapauksessa vihollisemme. Mitä enemmän on aikaa, sitä vähemmän on informaatiota. Mullerin säppi tappaa uuden geenin paljon ennen kuin se voi saavuttaa toiminnallisuuden.”

Tässä Sanford kiteyttää sen miksi evoluutioteoria on absoluuttisesti epätosi. Siksi, että se prosessi (mutaatio/valinta), jonka tuli olla evoluution ”moottori”, tappaa perimän informaation ja mitä enemmän aikaa sitä vähemmän informaatiota.

Sanford sanookin vielä todella selventävästi mutaatio/valinta -mekanismista kirjansa sivulla 112:

• ”Jos mutaatio ja valinta eivät voi estää genomin rappeutumista, Aksiooma (Evoluutioteoria) on väärä. Se ei ole vain epäuskottava. Se ei ole vain epätodennäköinen. Se on absoluuttisen ehdottomasti väärä. Se ei ole vain väärä Aksiooma (teoria). Se on tukea vailla oleva kumottu hypoteesi, joka voidaan huoletta hylätä. Mutaatio ja valinta eivät voi pysäyttää geneettisen informaation tuhoutumista joten mutaatiot ja valinta eivät voineet luoda genomia (perimää). Miksi tämä on totta? Se on totta, koska valinta toimii koko eliön tasolla. Se ei voi pysäyttää mutaatioiden aiheuttamaa äärimmäisen monimutkaisen informaation tuhoutumista, joka tapahtuu molekyylitasolla. Se on kuin yrittäisi korjata tietokonetta vasaralla. Tietokonesirun mikroskooppinen monimutkaisuus tekee vasarasta hyödyttömän. Samaten geneettisten mutaatioiden mikroskooppinen monimutkaisuus tekee koko yksilön tasolla tapahtuvan valinnan suurelta osin hyödyttömäksi.”

Kouluissa on opetettu vuosikausia, että mutaatio/valinta -mekanismi vastaa evoluutioteorian kehityksestä mikrobeista ihmiseksi. Nyt kuitenkin tiedetään ettei mutaatio ja valinta voi pysäyttää edes geneettisen informaation tuhoutumista perimässä, joten jos se ei voi pysäyttää rappeutumista, niin se ei voi silloin myöskään vastata eliöiden kehityksestä, jonka tulisi olla rappeutumisen vastakohta.

Mutaatio ja valinta -mekanismi johtaa sukupuuttoon, ei kehitykseen, koska valinta toimii vain koko eliön tasolla ja mutaatiot (vahingollisia miljoona enemmän kuin hyödyllisiä), tapahtuvat molekyylitasolla ja tämän vuoksi valinta ei koskaan pysty erottelemaan vahingollisia ja hyödyllisiä mutaatioita toisistaan ja näin vahingollisten murskaava enemmistö murskaa kaikki yrityksetkin uuden geenin kehitykselle, ja pitää absoluuttisesti huolen siitä, että perimät rappeutuvat. Aika ei tässä auta evoluutiota, vaan päinvastoin varmistaa sukupuuton. 

Evoluutioteoria on absoluuttisen ehdottomasti väärä. Se ei ole vain väärä teoria. Se on tukea vailla oleva kumottu hypoteesi, joka voidaan huoletta hylätä. Päätän Sanfordin lausuntoon hänen kirjansa sivuilta 169-170;

• ”Rappeutuminen on evoluutioteorian täydellinen antiteesi. Siksi geneettinen entropia on ehdottoman tuhoisaa darvinismille. Monet väittävät, ettei älykkään suunnitelman ideaa (luomista) voida tutkia tieteellisesti ja, että se on vain uskon asia. On kuitenkin ilmeistä, että biologian älykkään suunnittelun ”nollahypoteesi" on mutaatio ja valinta. Me kaikki tiedämme, että nollahypoteesin osoittaminen vääräksi vahvistaa Hypoteesia. Näin ollen kaikki tieteellinen todistusaineisto, joka todistaa, ettei mutaatio ja luonnonvalinta voi luoda tai säilyttää genomeja, on samalla tieteellistä todistusaineistoa, joka tukee Älykkään Suunnittelun Ideaa (Luomista).”

Saulus-Lähetys / T.T